Leirit 2002
Kaverin
Kanssa Kalaan -leirejä on pidetty jo viitenä vuotena
Kilpisjärvellä. Osallistujien määrä on vuosi
vuodelta kasvanut, joten ilmeisesti tämäntapaisia
kalastusleirejä tarvitaan. Leirit sopivat hyvin esim.
isä-poika -leireiksi tai miksei äiti-tyttö -leireiksi.
Leireillä on joka vuosi ollut myös äitejä ja
tyttäriä. Hanki itsellesi kaveri ja lähde mukaan
iloiselle leirille.
Vuonna 2002 on
kaksi Kaverin Kanssa Kalaan -leiriä. Leirien teemakalana
oli tänä vuonna rautu, mutta todelliseksi teemakalaksi
tuli kuitenkin taimen. Taimenia saatiin molemmilta
leireiltä ennätysmäisesti. Myös taimenennätys
rikottiin Kummajoen 54 cm:n taimenella.
Leireillä voit
turvallisesti tutustua Kilpisjärven ympäristön
parhaisiin kalapaikkoihin. Ota kaverisi mukaan ja lähde
ensi vuonna pilkkileirille tai kesäkalastusleirille.
Molempien
leirien turvallisuuden varmistaa jatkuva
pelastushelikopterin päivystys leirien ajan.
Toinen oli Toukokuussa
9. - 12.5.2002 raudun ja harjuksen pilkkileiri
ja toinen oli perinteiseen aikaan 22.7. -
27.7.2002, jossa tavoiteltiin jälleen suuria
harjuksia, taimenia ja rautuja kesäkalastusvälinein.
Järjestäjät:
Summer Fly Oy
HeliFlite Oy
Hotelli Kilpis
SUKL
Urheilukalastus-lehti
Perhokalastus-lehti
Raudun
ja harjuksen pilkkileiri 9.5. - 12.5.2002
Paikka:
Rostojärven fiskecamp Ruotsissa. Kokoontuminen oli
Hotelli Kilpiksen edessä Kilpisjärvellä ja
helikopterin lentoasemalla.
Paikka on yksi
varmimmista rautupaikoista Kilpisjärven ympäristössä.
Mahdollisuus myös harjusten ja taimenten pilkkimiseen.
Mukavat ja lämpimät mökit järven rannassa tarjoavat
turvallisen ja mukavan ympäristön kokeilla ensi kertaa
raudun pilkkimistä. Toukokuussa päivät saattavat olla
todella lämpimiä ja iho ruskettuu hetkessä. Kannattaa
varautua ihon suojaamiseen.
Matkat
helikopterilla Kilpisjärveltä. Halvin paketti
kokonaisuudessaan 317,00 EUR sisältää leirimaksun,
majoituksen mukavissa ja lämpimissä mökeissä,
helikopterikuljetuksen ja pilkkiluvan leirin ajaksi.
Harjusta ja
rautua tuli paljon ensimmäisellä pilkkileirillämme.
Leirimaksut:
Leirimaksu
317.00 EUR sisältää kuljetuksen helikopterilla
tavaroineen, majoituksen lämpimissä 4 hengen
mökeissä, leirimaksun ja kalaluvat leirin ajaksi.
Mökkipaikkoja
rajoitetusti.
Lisätietoja paikasta .
Varaukset ja
tiedustelut puh. 040 - 775 4586 .
Kesäleirit
2002
Leirit kahdessa
eri kohteessa: Valtijoki ja Kummajoki. Kokoontuminen
22.7.2002 Kilpisjärvellä hotelli Kilpiksen edessä tai
helikopterin lentoasemalla klo 9.00.
Kummajoki
oli aivan uusi kohde Ruotsin puolella.
Kummajoki osoittautui hienoksi
taimenjoeksi, jossa oli hyvin myös harjusta. Joki on
todella hienon näköinen myös ilmasta katsottuna.
Valtijoki
Suora lento Valtijoelle ja takaisin tavaroineen.
Kokonaishinta leiriltä 225,00 EUR + kalalupa. Sisälsi
lennot tavaroineen helikopterilla ja leirimaksun.
Leirimaksu
50,00 EUR maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä ja
kalastuslupa (aikuiselta noin 40,00 EUR, 15-17 vuotiaat
20,00 EUR ja alle 15-vuotiaat vanhemman mukana 0,00 EUR)
välttämättömiä. Muut maksut ovat palvelumaksuja, jos
palveluja haluaa.
Lisätietoja
puh 040 - 775 4586.
13-vuotiaan
Ojakkalan pojan ensimmäinen yli kilon taimen ja heti
Valtijoesta Lapin kirkkaiden vesien villi kasvatti.
Tästä se
tuli aivan putouksen alta.
Leiriennätykset ovat tällä
hetkellä;
Harjus 55 cm saajana Toni Yrjänäinen.
Siika 2,5 kg saajana Seppo Holopainen.
Taimen 54 cm saajana Juhani Jakobsson
Takaisin
|